Pattayalla ja Jomtienilla talvehtii vuosittain pidemmän tai lyhyemmän aikaa tuhansia suomalaisia. Pattaya Suomi-Seura on paikka kaikille Pattayalla talvehtiville sekä aikaa viettäville

Thaimaan Pattayasta ja varsinkin sen baari- ja yökerhotarjonnasta on vankka käsitys monella, joka ei ole koskaan paikan päällä käynyt. Silti se saattaa olla oikea tai sitten ei. On kuitenkin mukavaa, että paikkakunnalta löytyy ainakin yksi ”baari”, jossa puhutaan suomea ja jossa ei ole yöelämää.

Suomi-Seura tarjoaa suomalaisseuraa, erilaisia matkoja ja retkiä sekä toimintaa tai vain olemista sitä kaipaaville. Joka päivä löytyy maukasta kotiruokaa, aina kylmiä virvokkeita sekä kuumaa, suomalaista Juhla-Mokkaa. Keskiviikkoisin tarjolla on lohikeittoa ja lauantaisin hernekeittoa ja lättyjä.

Seuran toimitalo on kaikille kävijöille avoinna varsinkin sesonkiaikaan arkisin klo 12-16,  mutta pitkin vuottakin aina jollakin tavalla ja tarpeen mukaan.

Seuralta löytyy jäsenille maksuton kirjasto, jonka valikoima on monipuolinen ja uudistuu koko ajan. Lainauksia on päivittäin useita kymmeniä. Lisäksi kirjastosta voi lainata lehtiä.

Tiloissamme kokoontuu myös 1-2 kertaa viikossa AA-ryhmä. Kausittain on muitakin ryhmiä, tarpeen ja vetäjien mukaan.

Kotikirkko kokoontuu sunnuntaisin korkean sesongin aikana.

Seuran sauna lämpiää lauantaisin.

Karaoketanssit perjantaisin.

Mölkkyä heitetään lauantaisin ennen saunaa.

Kädentaitoryhmä kokoontuu tiistaisin.

Thaimaa

Edullinen arjen luksus

Aidosti edullinen hintataso ja sitä kautta elämisen laatu Thaimaassa ja erityisesti Pattayalla ovat omaa luokkaansa kun verrataan esim. Espanjaan tai Turkkiin. Pienellä rahalla saa monia luxuspalveluita joihin Suomessa tai muualla ei ole varaa; mm. pesula-, siivous-, ja hierontapalvelut sekä ravintolassa päivittäin syöminen on arkipäivää Thaimaassa. Moni Pattayalla talven viettävä eläkeläinen kertoo palaavansa vuosittain, koska heillä ei ole varaa asua Suomessa. Pattayalla asuu paljon thaimaalaisia ja tämän vuoksi hintataso on Thaimaan suosituimmista turistipaikoista edullisin – esimerkiksi noin 30% Phuketia edullisempi.

Terveyspalvelut

Terveydenhoitopalvelut ovat monella tapaa paremmat kuin Suomessa. Matkavakuutuksella pääsee välittömästi hoitoon esimerkiksi todella korkealaatuiseen Bangok Pattaya Hospitaliin. Myös leikkauksiin pääsee käytännössä välittömästi ilman kuukausien odottelua. Apteekkeja Thaimaassa on melkein joka kadunkulmassa ja lääkkeet maksavat vain murto-osan Suomen hinnoista. Reseptilääkkeille reseptin saa myös helposti kadunvarsilla olevien klinikkojen lääkäreiltä.

Buddhalainen palvelukulttuuri

Thaimaata ei turhaan kutsuta tuhansien hymyjen maaksi. Thaimaalaisten ystävällisyys ja palveluasenne ovat aivan toista luokkaa kuin euroopplaisissa maissa ja on yksi syy miksi Thaimaahan onkin niin helppo tykästyä. Thaimaassa myös kohtaa päivittäin jotain uutta ja ihastuttavaa.

Ilmasto

Ilmasto Thaimaassa on ihanteellinen lämmöstä pitäville. Lämpötila pysyy ympäri vuoden 30 asteessa (+/- 5 astetta), myös öisin. Vähäsateisimmat ja viileimmät kuukaudet ovat marras-huhtikuussa, juuri silloin kuin suomalaiset viettävät täällä aikaansa. Toukokuu on yleensä kuumin kuukausi ja sadekauden huippu on syys-lokakuussa. Sadekaudella sade tulee yleensä tunnin-kahden kuuroina ja tehden ilman mukavan raikkaaksi. Jatkuvia sateita on hyvin harvoin. Thaimaassa voi viettää hyvin aikaa siis myös sadekauden aikana.

Pattaya mainettaan parempi

Pattaya sai seksiturismin maineen 70-80 -luvun vaihteessa ja siitä kaupunki ei ole valitettavasti päässyt yrityksistään huolimatta eroon. Seksiturismia löytyy täältä edelleen, mutta toiminta on keskittynyt omille alueilleen. Phuket, joka on nauttinut luxuskohteen maineesta, on jo monien mielestä tässä suhteessa pahempi. Pattaya on suuri kaupunki, ja siksi sieltä löytyy tekemistä pitkäksi aikaa. Tämä on tärkeätä varsinkin silloin, kun vietät aikaa enemmän kuin muutaman viikon lomareissun ajan. Pattayalla voit harrastaa lähes kaikkea muuta, paitsi talviurheilulajeja. Vaikka Pattaya on iso kaupunki, löytyy aivan keskustan läheltä myös rauhallisia alueita, kuten Pratamnak Hill, missä myös Suomi-Seura sijaitsee sekä Siam Orientalin kohteet.

Shoppailijan paratiisi

Kaupungin keskustasta löytyy lukematon määrä erikoisliikkeitä ja isoja länsimaisia ostoskeskuksia, kuten esim. Central Festival. Isot marketit sijaitsevat noin 4 kilometrin päässä Sukhumvit Roadin varrella. Edullisia ruokaostoksia voit tehdä Makrosta, samasta tukusta mistä thaimaalaiset ravintolayrittäjät hakevat elintarvikkeensa. Bangkokin läheisyys tuo monipuolisuutta ja Bangkokista löytyy viimeistään se mitä et Pattayalta löydä. Pattayalta Bangkokiin on matkaa vain pari tuntia. Lentokenttäkin on vain reilun tunnin matkan päässä ja sieltä voi muutamalla kymmenellä eurolla lentää minnepäin tahansa Aasia. Pattayalta on siis helppo tehdä vaikka viikonloppumatkoja kohteisiin, joihin Suomesta on liian kallista matkustaa.

Koh Larn

Pattayan ja Jomtienin hiekkarantojen yhteenlaskettu pituus on noin 13 kilometriä. Tästäkin huolimatta sesongin aikana niissä voi olla ruuhkaa. Huomattavasti rauhallisempi ja vesistöltäänkin puhtaampi kohde auringonpalvojille on Koh Larnin saari. Saari sijaitsee aivan Pattayan edustalla, minne pääsee lautoilla tunnin välein. Koh Larnilta löytyy lukuisia kirkasvetisiä hiekkarantoja.

Kulinaristi matkakohde

Pattaya on kerännyt sijaintinsa ja suosionsa takia monia eri kansallisuuksia. Tästä johtuen löydät täältä myös noin 100 eri maan keittiöt. Ravintoloiden lukumäärä on tuhansissa, monissa eri hintakategorioissa. Edullisimmillaan annoksen Thai-ravintolassa saa alle eurolla.

Golfarin unelmapaikka

Pattayan ympäristössä kolmen vartin matkan päässä on noin 30 eritasoista golfkenttää. Greenfeet viidestä eurosta aina 100 euroon. Pelaaminen on helpointa kymmenien eri baarien kautta, jotka järjestävät päivittäisiä golfretkiä kuljetuksineen, aamiaisineen, bägien säilytyksineen jne. Pelkästään suomalaisia baareja, jotka näitä järjestävät on kymmenkunta.